KUVAKIRJAILUA

Ennen kuin kirjailijamme matkaavat, ei taaskaan Stresaan, vaan Turun kirjamessuille, on pakko kertoa, mikä itseäni juuri nyt innostaa.

Kuvan voima on ihmeellinen. Jos kerrottu tarina vie maailmojen ääriin, kuva moninkertaistaa elämyksen.

 

Kun aikuinen tyttäreni tänään sai käteensä Pirjo Puukon kirjoittaman ja Amelia Nymanin kuvittaman lastenkirjan Kesälintuni lennä, lennä, hän lehteili sivuja haltioituneena. Saisipa tuollaisen tapetin huoneensa seinälle, hän sanoi. Silloin voisi herätä suoraan paratiisiin joka aamu. Voisikohan sen jollakin konstilla toteuttaa omalle lapselleen? Lukemalla hänelle kirjaa ja katsomalla kuvia yhdessä, minä ajattelin. Sanoinkin.

Ja he lukevat. Seikkailu on ihan siinä edessä, omalla kotisohvalla.

          

Kuinka moni teistä on samoillut Havannan vanhoilla kujilla tai tanssinut tangoa Buenos Airesin savuisissa kuppiloissa? Ehkä joku, minä en. Vaikka tuntisikin vähän jotakin Etelä-Amerikan maata, löytyy Pirjo ja Reijo Toivasen matkakirjasta Salsaa ja mojitoa näkökulmia, joita ei ole osannut kuvitellakaan, viimeistään Reijo Toivasen huikean hienojen kuvien kautta. Kameran kautta ihminen näkee. Niin kuvaaja kuin katsojakin.

Historiallisissa kuvissa elävät ihmiset ja paikat. Ne ovat läsnä siinä hetkessä, kun kuva otetaan, elävät ikuisesti sen kautta. Voimme katsoa esi-isiemme kasvoja, ilmeitä ja vaatetusta, ehkä tunnistaa jotakin. Jälkeemme tulevat voivat katsoa ja eläytyä samaan hetkeen, vaikka suvun yhteispotrettiin Säkkijärven pappilan pihassa. 

Kuvan kautta Säkkijärvi on ajatuksissamme yhä Viipurinlahden rannalla sijainnut kunta, yhtä todellinen ja osa Suomea kuin pappilan väkikin. Isästään Nils Inkovaarasta kertovassa elämäkerrassa Irmeli Westermarck on ikuistanut heidät kaikki 

Kootessani eräitä hassuja tarinoita kokoelmaksi nimeltä Pikkukamarimusiikkia, huomasin henkisen sukulaisuuden niiden ja Pispalassa asuvan naivistitaiteilijan Maija Kanervan linoleikkausten kanssa. Tunsin Maijan entuudestaan, olimme molemmat aikanaan Tampereen kaupungin palkollisia. Tekisitkö mulle kirjan kannen, kysyin Maijalta. Maija sanoi joo ja teki muutamia ehdotuksia, vaikka kansitaide olikin hänelle uutta. Kanteen tulivat kultainen kuu, lempivärini tumma turkoosi ja korentoja Pispalan talojen yllä.

 

Tulos oli hienompi kuin koskaan olin kuvitellut. Kun Maija vielä teki vinjettejä jokaisen tarinan alkuun, tuli pikku kirjasesta paljon tarinoitaan suurempi.

Eläköön kirja ja kuva!

Kirjat tekijöineen voit tavat Turun kirjamessuilla 1.-3.10. 2021. https://www.kirjamessut.fi  #kirjamessut #turku

 

stresa.fi

SUMUN TAKANA VUORET

Jos elämä olisi mennyt niin kuin vielä vuosi sitten kuvittelimme, me Stresan kirjailijat istuisimme parin viikon kuluttua Mari Mörön kanssa Lago Maggioren rannalla, puistoissa ja kahviloissa tutkailemassa uusia tekstejämme. 

     Iso Järvi kimaltaisi sinisenä, sumun lävitse piirtyisi vuorijono, sen takana Sveitsi. Helteen vuoksi tilaisimme viilentäviä juomia.

Kirkonkellot hotelli Elenan vieressä soittaisivat aamu- ja iltasoittonsa. Katsoisin parvekkeelta miten valot yksi toisensa jälkeen syttyisivät vastapäisen rinteen taloissa. Koirat haukkuisivat pihoilla ja kujilla, ja äänekkäästi hälisevät perheet kerääntyisivät pitkille illallisilleen Piazza Cadornan terasseille.

     Liittyisimme joukkoon ja suunnittelisimme tulevaa, parmigianan tai tattirisoton välissä. Mitkä tekstit meillä on kesken, mitkä taitettavina, painoon menossa tai sieltä tulossa. Mitä seuraavaksi aikoisimme. Tilaisimme toisen kannullisen viiniä. Ja jälkiruoan.

                 

Kun reissumme, ja paljon muutakin, peruuntui, on yritettävä nähdä kauemmaksi. Tämän hetken, tämän viikon, vuodenkin lävitse. Ohitse sen mistä nyt tai ensi vuonna kirjoitamme. On julkaistava uusia kirjoja ja uskottava, että toisenlaisia julkistamistilaisuuksia tulee.

    Kun jotakin tekee rakkaudesta eikä rahasta tai elannokseen, voi tällaisina aikoina olla vähän helpompaa. Ammatikseen kirjoittavilla – esiintyvistä taiteilijoista puhumattakaan – on toisin, kun kalenterit ovat kuukausiksi tyhjentyneet live-keikoista ja myynti vähentynyt kirjamessuperuutusten myötä. Pärjätäkseen ja saadakseen edes jonkinlaista näkyvyyttä pienkustantamon on sinniteltävä kekseliäisyydellä. 

 

Miten olemme pärjänneet? Kerronpa omalta osaltani. 

     Huhtikuussa ilmestyi kirjani säveltäjä Jouni Kaipaisesta. Oliko sen nimi ”Hämäränmaassa valon syvyys” enne sille, että koronapimeyden keskeltä löytyi myös valon pilkahduksia?

     Kirja oli tarkoitus julkistaa uuden musiikin festivaali Tampere Biennalessa 3.4. Kun festivaali peruutettiin, julkaisin sen facebookissa itse, omasta olohuoneesta, kännykällä kuvattuna, yrittäen muistaa mistä siitä kaiken kaikkiaan oli kyse. 

https://www.facebook.com/maritta.hirvonen.7/videos/10221398445581018

Metson musiikkikirjasto teki ammattimaisesti toteutetun striimauksen vain kolme viikkoa aiotun julkkaritilaisuuden jälkeen. Siinä ystäväni ja kollegani Eija Oravuo haastatteli minua kirjasta. Istuimme Vapriikin valkoisissa pallotuoleissa. Läträsimme käsidesiä ja pidimme etäisyyksiä, mutta myös hauskaa.

     Turun kirjamessuilla lokakuussa meidän oli tarkoitus keskustella kirjasta Jouni Kaipaisen pojan, Lauri Katteluksen kanssa. Ehkä keksimme jotakin sen tilalle.

    Seitsemän vuotta sitten kirjoitin alkulauseen romaaniin, joka tuntui siltä, että se oli pakko kirjoittaa, rakkaudesta sirkukseen, musiikkiin ja taiteeseen. Kirjoitin siihen myös lopun, ja jätin vuosiksi hautumaan. Käsikirjoitus sai potkua Oriveden opiston Studio Orfeuksesta, mutta oli edelleen pahasti kesken. Kunnes koronakevät katkaisi sosiaalisen elämän ja reissut. Pakotti kirjoittamaan loppuun.

     Kun ”Komediantit” elokuun alussa tuli painosta ja pienimuotoisia tilaisuuksia sai taas pitää, pidimme yhteisjulkkarit tamperelaisessa pubissa kaverini Rauli Jokelinin kanssa, jonka kirja oli keväällä jäänyt koronan jalkoihin. Saimme haastattelijaksi ystävämme Panu Raipian ja tilaisuus striimattiin. Kun viimeksi tarkistin, videota oli katsottu kolme ja puolituhatta kertaa. Kahden Tampere-talon salillisen verran!

”Pienkustantamon kirjailija liikkuu aina pelikentän laitamilla, joten sieltä on välillä huudeltava, jotta edes joku reagoi”, kirjailijamme Pirjo Puukko toteaa hienolla sivustollaan pirjopuukko.fi. Ehkä Raulin kanssa onnistuimme jotenkin siinä huutelussa, kirjamyynti ainakin lähti mukavasti liikkeelle.

     Stresalaiset ovat ahkeroineet, ja uusia kirjoja on tulossa. Ensimmäinen niistä, Pirjo Toivasen toinen romaani Siskoni Italiassa sijoittuu nimikkomaisemiimme Piemonten Stresassa, Pekka Arppen todellisuudesta ammentava teos vieläkin kauemmaksi, Pohjois-Afrikkaan. Muiden tekstit hautuvat vielä. 

     Kirjoitushommien ohella yritämme eri tavoin lisätä pienkustantamomme näkyvyyttä. Esittäydymme Oodi reunalla -sarjassa 13. marraskuuta klo 18 ja muutakin kivaa on suunnitteilla.

Ja Stresa! Taas me tulemme. Istumme kukkaloiston keskellä valkoisten riikinkukkojen tepastellessa ympärillä. Ajelemme valkoisilla laivoilla Lago Maggiorea ristiin rastiin. Hengitämme. Nautimme viilentävän juoman.

stresa.fi

pirjopuukko.fi

https://stresa.fi/kirjat/hamaranmaassa-valon-syvyys/

https://stresa.fi/kirjat/maritta-hirvonen-komediantit/