perjantai 16. elokuuta 2019

HÄMÄRÄNMAASTA – JA MUISTA MAISTA


Maritta Hirvonen, lentosi kohteeseen Milano lähestyy, sähköposti viestittää.
     Se, että kirjailijaporukkamme taas matkaa Italian Stresaan, merkitsee kahta asiaa. Ensinnäkin, kaikilla pitäisi jo olla novelli valmiina Mari Mörön meille keväällä antamasta aiheesta. Toiseksi, koska syksy ja kirjamessut lähestyvät, on uusien kirjojen aika putkahtaa painosta, tai vähintään olla matkalla sinne.
     Minulla ei ole vielä kumpaakaan. Novelli jää viime metreille, ja kirjaa haudutan ensi vuoteen. Teen taustatyötä, hahmottelen rakennetta ja otan aika ajoin pieniä kirjoitusspurtteja, kappale kerrallaan, teema kerrallaan. Mutta kolme kirjaa, ellei enemmänkin, on Stresa Kustannukselta tulossa lokakuussa. Niistä jokaisesta olen ylpeä – ja ne kaikki ovat hyviä.  



Kirjoittaminen vaatii istumalihaksia, mutta ei inspiraatiostakaan haittaa ole. Novellin kirjoittajan inspiraatioksi riittää, kun muistelee tuttua maisemaa vakihotellin parvekkeelta, kuvittelee illan valon vuorten takana, kuulee ja haistaa kaiken, puheensorinan ja herkulliset tuoksut piazzan terasseilta, sunnuntaisen kirkonkellojen soiton. Kuvittelee. Sitten aloittaa, kokonaan muuta.




Pitempi tekstini on tietokirja, säveltäjäelämäkerta, jota varten olen, paitsi haastatellut kymmeniä ihmisiä, kuunnellut tallenteita, tutkinut nuottikäsikirjoituksia sekä kaikkea mitä kohteestani on kirjoitettu. Mitä hän itse on kirjoittanut.
     Erityisenä inspiraation tuojana on laatikollinen muistoja, edesmenneelle säveltäjälle kuuluneita esineitä, joita saan pitää, kunnes kirja on valmis. Pieni muistikirja, jossa on viininpunaiset kannet. Nuhraantunut ekaluokan käsityö, se tuttu vohvelikankainen, jota monet muistavat tuskaisina vääntäneensä, ja joka harvalla enää on tallessa.



Liikuttavin löytöni on ruutuvihkoon kirjoitettu tekstinpätkä korjauksineen ja ylivedettyine kohtineen. Hieno, pikku runo kuuluu lastenmusikaaliin Hämäränmaassa, ja se on säveltäjän omaa käsialaa.
     Sen nähdessäni muistan, miksi minun on kirjoitettava Jouni Kaipaisesta.




                             Vaan onhan sentään laituri,
                             on onki, koivut kesän.
                             Ja Hämäränmaassa kuulla saa,
                             kun laulaa tosi taituri.

                             Tuo onnen lintu rakentaa
                             mun sydämeeni pesän.        



www.stresa.fi
                                                         

torstai 27. joulukuuta 2018

EN ETSI VALTAA, LOISTOA


Syyskuussa 2017 syntyneellä pikku Stresallamme, jo ensiaskeleensa ottaneella taaperolla, on ollut aktiivinen vuosi. 
     Syksyä käynnisteltiin Italian Stresassa tekstien äärellä, Mari Mörön tiukanlempeässä ohjauksessa. Risteilimme laivalla Lago Maggioren saarelta toiselle ja leiriydyimme päivittäin johonkin mukavaan kahvilaan, jonka Stresassa asuva emäntämme Pirjo Toivanen oli meille etsinyt.


Nousimme köysiradalla Mottarone-vuorelle ja hassuttelimme tekemällä mainosvideoita kirjoistamme. Toiminnan mies Tero Seppänen halusi jättää puheet sikseen ja keskittyä jongleeraamaan mandariineillä. Jos Tero ei olisi tehnyt sitä niin taitavasti, olisivat mandariinit vierineet puolitoista kilometriä alas rinnettä, ties kenen viattoman turistin päähän.


Vuoden aikana julkaisimme kolme kirjaa. Se on puolet viimevuotisesta, mutta lisää on tulossa, kun tekstejä vielä vähän haudutetaan. Ja viehän niiden kustannustoimittami-nen, editointi, taitto ja paino taas aikansa. Sen olemme jo oppineet.
      Stresa Kustannus oli vuoden aikana kokoonsa nähden monessa mukana: paitsi erilaisissa kirjastoissa järjestetyissä tilaisuuksissa, myös Sastamalan Vanhan kirjallisuuden päivillä ja Työväenkirjallisuuden päivässä Tampereella. Jälkimmäisessä oli myös oma esitykseni keväällä ilmestyneestä Seiso vankkana suomalainen -kirjasta.


Pekka Arppen romaani Timanttinapsut sekä Pirjo ja Reijo Toivasen matkakirja Proseccoa per favore! ilmestyivät sopivasti Helsingin kirjamessujen alla. Molemmat osoitttautuvat melkoisiksi myyntimenestyksiksi, eikä varmaan ole vaikea arvata millä me yhdessä skoolailimme.


Helsingin kirjamessut oli kiva kokemus. Pari meistä jäi 
vuorollaan pitämään myyntipöytää, kun muut kiertelivät verkostoitumassa ja kuuntelemassa keskusteluja. Tutustuimme myös muihin pienkustantajiin.
     Uutuuskirjojen tekijät, Pekka ja Toivasen pariskunta, olivat saaneet liikkeelle ison joukon ystäviään, tuttaviaan ja kollegojaan. 
     Ja hih! Löytyihän samanaikaisesti järjestetyiltä viinimessuilta sitä proseccoakin.

                 

Jouluviikolla vietimme toista pikkujouluamme Pohjois-Esplanadilla sijaitsevassa Ravintola Ainossa, samalla summaten vuoden tekemisiämme. Kuten vuosi sitten, saimme nytkin todeta, että lukijoiden, bloggareiden ja kriitikoiden palaute on ollut enimmäkseen positiivista, joskus yllättävänkin hyvää. Ja että pienuudesta on meille etua, samoin kuin siitä, että toiminta on omissa käsissämme ja voimme itse vaikuttaa kaikkeen.
     Emme tavoittele taivaita, emme äkkijulkisuutta tai valtavia myyntilukuja. Mutta näkyvyyttä ja sen myötä myyntiä meillä voisi olla lisääkin, ainakin suhteessa kirjojemme laatuun ja sisältöön.
     Sen eteen aiomme alkavan vuoden aikana ponnistella, sen tärkeimmän, eli kirjoittamisen ohessa tietenkin. 

Kiitokset Stresa Kustannuksen ystäville ja lukijoille vuodesta 2018, ja ihanaa alkavaa vuotta kaikille!



www.stresa.fi