torstai 30. elokuuta 2018

PENTTI-ENO JA RUNUKKELI

Jokaisella kirjalla on lukija. Ja aina on joku, jota juuri minun tai sinun kirjasi koskettaa. 
     Kun pienkustantamolta puuttuvat suuret myyntiorga- nisaatiot ja julkisuus, sen kirjailijat ovat toisaalta vapaita kohtaamaan lukijoitaan missä tahansa, joskus yllättävissäkin paikoissa. 


Stresan kirjailijat ovat vierailleet lukupiireissä ja kiertäneet maan pikkukirjastoja Karkkilasta Kittilään, Mäntsälästä Tampereen Nekalaan. Välillä on oltu isommillakin paikoilla, kuten Turun pääkirjastossa. Kirjailijavierailujen yhteydessä kirjoja on myös myyty. 
     Toukokuussa kirjoitin sisäisessä facebook-ryhmässämme: “Maksupääte on nyt Kalliossa biletettyään läpi Vapun Tampereen seudulla, turvallisesti pahvilaatikkonsa sisällä tosin. Pystyiskö joku mahdollisesti hakemaan sen pojaltani Toiselta linjalta?”


Jos jokin, niin kirjoittaminen ja julkaiseminen on kommunikointia ja kohtaamista. 
     Isoäitini suvusta kertovan Seiso vankkana suomalainen -kirjan julkistamistilaisuudesta Nokian Kerholassa tuli suuren suvun pieni, lämminhenkinen tapaaminen. 
     Monikymmenisestä serkusparvesta enää osa on jäljellä, eivätkä kaikki päässeet paikallekaan. Niistä, jotka pääsivät, moni ei ollut nähnyt toisiaan vuosikymmeniin. Yhtäkkiä oltiin kuin ennen, tarinoitiin ja laulettiin kuin ei vuottakaan olisi ollut välissä, ja kaikki halusivat kuulla Pentti-enon kuulumisia, suvun 93-vuotiaan patriarkan ja muistihirmun. Ilman Pentin muisteloita kirjaa tuskin olisi olemassa.
   

Myyntiluvut tai mediajulkisuus eivät tunnu merkittävilta näiden kohtaamisten rinnalla, kun yleisö on käden ulottuvilla ja antaa oman, unohtumattoman panoksensa. Yksi äitini serkuista, Raimo Valkama, Nokian Työväen Mieskuoron kvartetteineen lauloi muiden laulujen jälkeen kiitokseksi Laulun ihmisyydelle. Ihmisyys, olet tähteni kirkas… 
     Ne sanat tulevat saattelemaan tulevia tekstejäni, kirjoja, jotka vielä hautuvat jossakin. Joista toivottavasti seuraa uusia kohtaamisia vielä tuntemattomien lukijoiden kanssa. 


    – Onko teillä runokirjoja, vanha mies kysyy. Hänellä on takkuinen parta ja pipo syvällä päässä. Kuultuaan ettei ole, hän harmittelee, sillä juuri runot häntä kiinnostaisivat, runoilijaa itsekin. Kun pyydän häntä kertomaan kirjoittamisestaan, hän kaivaa repusta pinkan ja levittää ruutupapereita pöydälle Stresan kirjojen viereen. 
     Myyntipöytämme on Tampereen asematunnelissa ystäväni Kirsi Viertolan järjestämässä Fiksu Assa -tapahtumassa, jonka tarkoituksena on viedä hauskoja, ekologisia asioita kenen tahansa ohikulkijan ulottuville.
     Miehen runot ovat menneestä maailmasta ja niissä on riimit. Puhelemme siitä miten mukavaa on järjestellä sanoja peräkkäin ja miten niistä joskus omakin ajatus kirkastuu. 
     Esittäydymme. Maritta Hirvonen, minä sanon. Runukkeli, mies vastaa. Runukkeli? Lyhennös runoukkelista, hän tarkentaa. – Ikäni oon sellanen runukkeli ollu.
     Näiden kohtaamisten vuoksi kannattaa mennä paikkoihin, ajattelen.


Kirjoittajaryhmämme kohtaa toisensa viikon kuluttua Italian Stresassa. Sen puutarhoissa ja kahviloissa käymme lävitse uusia tekstejämme  ja kertaamme  ensimmäisen vuoden kokemuksia, rantabulevardilla kävellen päivisin ja lyhtyjen valaisemilla terasseilla iltaisin, Piemonten viinien äärellä.

Jännittäviä uusia kirjoja on tulossa syksyksi. Melkein en malta odottaa.



www.stresa.fi


perjantai 16. maaliskuuta 2018

MATKALLA VIELÄ

Yksi jännittävimpiä hetkiä pienen ihmisen elämässä on se, kun painotalosta ilmoitetaan, että kirja on matkalla.
     Yhtenä päivänä sitten ajaa Schenkerin (vaihtoehtoisesti postin) auto pihaan, se josta lapsenlapsi viimeksi Stresan kirjoja tuotaessa huudahti: Maritta, pihaan tulee rekka! Siitä rekasta laskeutuu muoviin kääritty lavallinen ruskeita laatikoita, joita saa alkaa, mitä todennäköisimmin kaatosateessa ja liian vähissä vaatteissa, kuskaamaan nokkakärryillä varastoon. Paitsi sitä yhtä, joka kannetaan sylissä kuin vastasyntynyt ja asetetaan olohuoneen pöydälle juhlallista avaamista ja ihmettelyä varten.
Se mikä vuosi sitten sai Y-tunnuksen, logon ja Stresan valkoisilta riikinkukoilta lainatun hahmon t-paidan selkään, on kasvanut stresa.fi -sivustoksi, kirjamyynniksi verkkokaupassa, ideoinniksi ja pähkäilyksi siitä miten saisimme Stresan kirjoja vieläkin paremmin esille. 


Mutta jotakin on tehtykin. Moni meistä on vieraillut lähikuntiensa kirjastoissa, jotkut kauempanakin. On verkostoiduttu ja liitytty paikallisiin kirjailijayhdistyksiin. Vientitykkimme Toivasen Pirjo on vienyt Stresan kirjoja Italiaan ja Floridaan, ja yhdessä kalifornialaisessa kirjastossakin ne ovat esillä omassa vitriinissään.


Lukijapalaute on ollut hyvää, parempaa kuin kuvittelimme. Blogi nimeltä Kirjallisia mm. kuvaa Pirjo Puukon Mutkanlukutaitoa: “Puukko kirjoittaa hyvin. Kieli on kekseliästä ja luistavaa, ytimekästä ja oivaltavaa…Kauneutta ja viisautta, moniulotteista kieltä, sopivan tiiviissä paketissa.”


Palautteet toimivat ja sana kulkee. Tilauksia tulee verkkokauppaan tasaisen sitkeästi, ja Stresan sydänverellä kirjoitetut, vuosien hiontaprosessin läpikäyneet kirjat lähtevät matkaan uusissa kauniissa postituskuorissaan.

Samanaikaisesti kun uudet tekstit jo hautuvat jossakin ja julkaisusuunnitelmia laaditaan, tilailemme lentoja Milanoon. Meidän ja Mari Mörön jokasyksyiset kirjoittajatreffit Italian Piemontessa ovat vain neljän kuukauden päässä.


www.stresa.fi