HÄMÄRÄNMAASTA – JA MUISTA MAISTA

Maritta Hirvonen, lentosi kohteeseen Milano lähestyy, sähköposti viestittää.

     Se, että kirjailijaporukkamme taas matkaa Italian Stresaan, merkitsee kahta asiaa. Ensinnäkin, kaikilla pitäisi jo olla novelli valmiina Mari Mörön meille keväällä antamasta aiheesta. Toiseksi, koska syksy ja kirjamessut lähestyvät, on uusien kirjojen aika putkahtaa painosta, tai vähintään olla matkalla sinne.

     Minulla ei ole vielä kumpaakaan. Novelli jää viime metreille, ja kirjaa haudutan ensi vuoteen. Teen taustatyötä, hahmottelen rakennetta ja otan aika ajoin pieniä kirjoitusspurtteja, kappale kerrallaan, teema kerrallaan. Mutta kolme kirjaa, ellei enemmänkin, on Stresa Kustannukselta tulossa lokakuussa. Niistä jokaisesta olen ylpeä – ja ne kaikki ovat hyviä.  

Kirjoittaminen vaatii istumalihaksia, mutta ei inspiraatiostakaan haittaa ole. Novellin kirjoittajan inspiraatioksi riittää, kun muistelee tuttua maisemaa vakihotellin parvekkeelta, kuvittelee illan valon vuorten takana, kuulee ja haistaa kaiken, puheensorinan ja herkulliset tuoksut piazzan terasseilta, sunnuntaisen kirkonkellojen soiton. Kuvittelee. Sitten aloittaa, kokonaan muuta.

Pitempi tekstini on tietokirja, säveltäjäelämäkerta, jota varten olen, paitsi haastatellut kymmeniä ihmisiä, kuunnellut tallenteita, tutkinut nuottikäsikirjoituksia sekä kaikkea mitä kohteestani on kirjoitettu. Mitä hän itse on kirjoittanut.

     Erityisenä inspiraation tuojana on laatikollinen muistoja, edesmenneelle säveltäjälle kuuluneita esineitä, joita saan pitää, kunnes kirja on valmis. Pieni muistikirja, jossa on viininpunaiset kannet. Nuhraantunut ekaluokan käsityö, se tuttu vohvelikankainen, jota monet muistavat tuskaisina vääntäneensä, ja joka harvalla enää on tallessa.

Liikuttavin löytöni on ruutuvihkoon kirjoitettu tekstinpätkä korjauksineen ja ylivedettyine kohtineen. Hieno, pikku runo kuuluu lastenmusikaaliin Hämäränmaassa, ja se on säveltäjän omaa käsialaa.

     Sen nähdessäni muistan, miksi minun on kirjoitettava Jouni Kaipaisesta.

                             Vaan onhan sentään laituri,

                             on onki, koivut kesän.

                             Ja Hämäränmaassa kuulla saa,

                             kun laulaa tosi taituri.

                             Tuo onnen lintu rakentaa

                             mun sydämeeni pesän.        

www.stresa.fi