KUVAAMISEN VIMMA

Verkkokauppa on ollut auki vuorokauden, ja meillä on 24 kirjatilausta. Moni on tilannut useamman kuin yhden kirjan.  

       Aikamoista. Emmehän osanneet kuvitella mitään.

Mutta takaisin Stresaan.

      Kun porukkamme vaeltaa rantabulevardilla tai kapuaa kukkuloiden rinteitä ylös alas, meitä voisi kirjoituskurssilaisten sijasta luulla valokuvauskurssilaisiksi. Mari Möröllä ja Tero Seppäsellä on hienoimmat kamerat, mutta me muutkin kuvaamme koko ajan, kuka pokkarilla kuka kännykällä. Stresa järvineen, saarineen ja kukkuloineen on valokuvaharrastajan unelma.

     Tero herää varhain aamulla ehtiäkseen kuvaamaan Lago Maggioren yllä hitaasti vaalenevaa taivasta ja purppurahehkuista aurinkoa, joka kohta pilkistää vastapäisten vuorten vuorten takaa. Hän kuvaa taivaalla kaartelevia lokkeja ja ensimmäisten laivojen lähtöä. Saa hienoja otoksia.

Kun päätös kustantamon perustamisesta on tehty, on ratkaistava miten lähdetään liikkeelle ja miten pidetään yhteyttä, kun asumme kuka missäkin, yksi Floridassa saakka.

     Ensin päätämme tärkeimmän eli julkkarien päivämäärän. Olkoon se vuoden kuluttua tästä, syyskuun 20. päivä. Puolen tusinaa kirjaa on meillä oltava käsissämme silloin.

     Seuraavaksi perustaisimme suljetun facebook-ryhmän, jossa voisimme jatkaa keskustelua, jakaa informaatiota, tehdä päätöksiä, suunnitella askel askelelta miten tavoitetta kohti mennään.

     Facebook-ryhmän taustakuvaksi saamme yhden Teron kuvista. Siinä on laivalaituri, järvi ja kaukaisuudessa kohoilevat siniset vuoret. Tästä lähdetään, se kuva kertoo meille. Laiturin kyltti jää alitajuntaan, muotoutumaan myöhemmin logoksi kustantamolle.

     

Syksyn mittaan luen kaikenlaista osuuskuntiin liittyvää. Googlesta löytyy sääntöjä ja perustamisohjeita joka lähtöön. Patentti- ja rekisterihallitus näyttää olevan paikka mihin rekisteröinnit ja ilmoitukset tehdään. Tavaan sähköisiä lomakkeita enkä ymmärrä niistä mitään. 
     Joku on tehnyt Jyväskylän yliopistossa gradun kolmesta suomalaisesta kirjailijaosuuskunnasta. Crimea, Poesia ja Osuuskumma ovat kukin keskittyneet omaan genreensä ja niiden toimintatavat eroavat jonkin verran toisistaan. Luen sen kolmeen kertaan. Ajattelen, että pienenä yleiskustantamona mahtuisimme hyvin joukkoon. Mutta ensin on päästävä liikkeelle.

Dahliapuutarhan kolmimetristen jättiläiskukkien varjossa tutkimme kalentereita, vai oliko se laivan keulapenkillä, matkalla Isola Madrelle? Vai vasta taksissa matkalla lentokentälle? Löydämme kaksi joulun jälkeistä päivää, jolloin olisimme kaikki Suomessa. Päätetään pitää osuuskunnan perustava kokous Helsingissä 27.12.2016. Siihen saakka kirjoitettaisiin vimmatusti, kasattaisiin olemassaolevia tekstejä.

     Kaikki tuntuu kovin kaukaiselta. Vaikka emme tiedä miten, tiedämme kuitenkin sen mitä kohti olemme menossa.

On vain nähtävä etäälle ja zoomattava.

www.stresa.fi