LAGO MAGGIORE JA TÖÖLÖNLAHTI

Lienee epäkohteliasta räjähtää nauruun, kun ystävällinen luottotaksi on kyltin kanssa vastassa kentällä. Mutta Giancarlo hämmentyy vain vähän. Katse harhaillen hän etsii herrahenkilöä joukostamme, tietämättä että ainoa miehemme Tero tulisi iltakoneella ja hyppäisi bussiin. 

     

Stresassa asuva Pirjo on tilannut taksin nimellä Stresa Kustannus. Ja niin tuli tämänvuotisesta kirjoitusleiristämme Mr. Kustannus, eikä siitä vitsistä tullut loppua niiden päivien aikana joina kirjoitimme, tutkimme tekstejä ja kommentoimme niitä, patikoimme kukkuloilla, skoolasimme tai herkuttelimme Pirjon terassilla tai Luigi Gadorna -aukion ravintoloissa.

Teron kännykkä kilahtaa. – Poika on ottanut ensimmäiset askelet, isoisä sanoo. Yhteinen kummilapsemme, joka syntyi vuosi sitten, päivänä jolloin olimme päättäneet perustaa kustantamon, on siis noussut jaloilleen taapertamaan.

     Kilistelemme, ja toivotamme riemullista matkaa pikkumiehelle, todelliselle Mr. Kustannukselle.

Kun ollaan Italiassa, eivät aikataulut pidä eikä tieto kulje kuin Suomessa. Viikkokausia odotettu hotelli Borromeen huippukokin loihtima hyväntekeväisyyslounas "Tutto Funghi" on siirretty myöhempään ajankohtaan, tai niin ainakin lukee ovessa, jota monet käyvät turhaan kolistelemassa. Nettisivuille tai lounaalle ilmoittautuneiden sähköpostiin sitä ei ole viitsitty laittaa. Eivätkö sienet ehtineet tähän viikonloppuun? Jos olisin tiennyt, olisin tuonut herra huippukokille matkalaukullisen tatteja kotimetsästä.

Mitäs nyt? Menemme vastapäiseen kirkkoon miettimään. Istumme penkeille. On hämärää, ja alttaritaulua tuskin näkee yhden ainoan kynttilän palaessa sen edustalla.
     Joku avaa ääntä. Se on Marjaana. Äsken kävelemään oppineen isoäiti laulaa uskomattoman kauniilla äänellä 1500-luvulta peräisin olevan kirkkolaulun. 
     Olemme lounaan sijasta saaneet konsertin.
 

Tulemme ulos päivänpaisteeseen, otan seurueesta potretin kirkon edustalla. Melkein kaikki ovat toisistaan tietämättä pukeutuneet Stresa Kustannuksen tomaatinpunaiseen, väriin, jonka pohtimiseen olemme varmaan eniten käyttäneet aikaa, kun nettisivuja, niiden sisältöjä ja värityksiä keväällä suunniteltiin.
     On se hyvä väri!
   

Kuva: Reijo Toivanen

Kahden päivän kuluttua juhlimme uutta kustantamoa ja sen kuutta kirjaa Villa Kivessä, Helsingissä. Ystäviä on tullut läheltä ja kaukaa. Marjaanan tytär Sara laulaa uskomattoman kauniilla äänellä Pirjo Puukon Helmi-tyttären säestyksellä. Jälkikasvua ja sukua on myös keittiössä ja myyntipöydän takana. Reijo Toivanen ikuistaa kameralla kaiken.
     Kun ilta pimenee, taivas Töölönlahden yllä muuttuu oranssista purppuranväriseksi. 
     Skoolaamme Pirjon kanssa. – Hyvä me! 

Kuva: Reijo Toivanen

www.stresa.fi